Koti » Liikuntablogi » Runsas liikunta voi pitää ylipainoisenkin lapsen kunnossa

Runsas liikunta voi pitää ylipainoisenkin lapsen kunnossa

Closeup torso of an obese kid

Tutkimuksen mukaan ylipainoisilla ja vähän liikkuvilla 6-8-vuotiailla on heikompi fyysinen kunto kuin ikätovereillaan. Runsaasti liikkuva ylipainoinenkin lapsi voi silti olla hyvässä fyysisessä kunnossa. Tieteellisessä Journal of Sports Sciences-lehdessä tammikuun alussa julkaistut tulokset ovat osa Itä-Suomen yliopiston laajaa Lasten liikunta ja ravitsemus -tutkimusta. Tutkimukseen osallistui tutkijoita myös Cambridgen ja Jyväskylän yliopistoista.

Tutkimuksissa tarkasteltiin 404 kuopiolaisen lapsen kehon rasvaprosentin ja liikunnan määrän yhteyksiä fyysiseen kuntoon. Fyysisen kunnon mittareina käytettiin 10×5 metrin sukkulajuoksun ja 15 metrin juoksun aikoja sekä puristusvoimatestin, vauhdittoman pituushypyn, vatsalihastestin, tasapainotestin, käden hienomotoriikkatestin ja eteentaivutustestin tuloksia. Korkeampi rasvaprosentti sekä vähäisempi liikunnan määrä olivat kumpikin yhteydessä huonompiin tuloksiin juoksutesteissä. Korkeampi rasvaprosentti oli lisäksi yhteydessä heikompiin tuloksiin vauhdittomassa pituushypyssä, vatsalihastestissä, hienomotoriikkatestissä sekä tasapainotestissä. Rasvaprosentin ja liikunnan yhteydet fyysiseen kuntoon olivat toisistaan riippumattomia. Tutkimuksessa havaittiin myös, että lapsilla joilla oli korkea rasvaprosentti ja jotka liikkuivat vähän, oli erityisen heikot tulokset 10×5 metrin sukkulajuoksutestissä, 15 metrin juoksussa sekä vauhdittomassa pituushypyssä.

Lapsuuden fyysinen kunto on tärkeä tulevaisuuden terveyttä sekä liikunta-aktiivisuutta ennustava tekijä. Nyt saatujen tulosten perusteella ylipainon ehkäisy sekä erityisesti liikunnan lisääminen ovat merkityksellisiä fyysisen kunnon kehittymisen kannalta. Runsas liikunta hyödyttää sekä normaalipainoisia että ylipainoisia lapsia.